Kummilapsi kehitysmaasta

Lukuisat suomalaiset ovat ottaneet kummilapsen kehitysmaasta hyväntekeväisyysjärjestön välityksellä. Suomalaisia kiehtoo ajatus siitä, että voisi muuttaa lapsen elämää pienellä summalla kuukaudessa. Mutta kuinka hyvin kummius toteutuu todellisuudessa ja hyötyvätkö lapset tarpeeksi lahjoittamastasi summasta?

Miten lapsia autetaan?

Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat alkaneet luopua yksilöllisistä kummilapsista sen perusteella, että lapset eivät olisi niin riippuvaisia yhdestä kummista. Kummille välitetään kuitenkin tietoa säännöllisin väliajoin lapsen kehityksestä ja kuulumisista, mutta mahdolliset lahjoitusvarat käytetään lopulta aina koko yhteisön tukemiseen. Näin koko yhteisö hyötyy lahjoituksesta, eivätkä varat mene vain yhdelle henkilölle.

Sen sijaan, että lahjoittajille annettaisiin yksilöllisiä kummilapsia, on alettu satsaamaan erilaisiin tukikohteisiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi Etiopian orvot. Lahjoittaja saa säännöllisesti tietoa tällaisen hankkeen etenemisestä, mutta yksityiskohtaista tietoa lapsista ei tule.

Kehitysmaasta kummilapsi